Kuva Säynevirta photography & video

Turkinhoito

Maltankoiran turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja aikaa omistajalta.

Turkin hoitoon tarvitset :

1. Pieniä kumilenkkejä

2. Harvapiikkinen metallikampa

3. Harja suorilla piikeillä

4. Pienempi harja suorilla piikeillä

5. Sakset tassujen siistimiseen

6. Tassusakset 

7. Kynsisakset

8. Harjausneste

Maltankoiran turkki vaatii säännöllistä hoitoa, johon koira onkin hyvä opettaa jo pienestä pitäen. Pienestä pitäen maltankoiraa tulee totuttaa säännölliseen pesuun ja erilaisiin hoitotoimenpiteisiin, kuten korvien- ja silmien puhdistus, kynsien leikkaus, harjaus, sekä tassukarvojen leikkaus. 

Maltankoiran turkki kasvaa koko sen elämän ajan. 

Kun koiran otsakarvat ovat kasvaneet tarpeeksi, ne solmitaan ylös pienellä kumilenkillä. Näin vältetään silmien ärsyyntyminen pitkistä roikkuvista karvoista. Mikäli koiralla on silmävuotoa, tulee silmiä puhdistaa säännöllisesti esim. lämpimään veteen kostutetulla pumpulilla tai eläinkaupoista saatavilla erityisillä silmänpuhdistusaineilla. Apuna voi käyttää myös peruna- tai maissijauhoa. Jauhoja hierotaan silmän aluskarvoihin kuivaten samalla kostuneet karvat ja samalla huolehditaan, että karvat eivät mene silmiin. Kuivuneet eritteet silmien alla saattavat altistaa silmätulehduksille. 

Maltankoiraa tulee kammata päivittäin. Näin koira tottuu säännölliseen käsittelyyn.
Turkki kammataan ihoa myöten harvapiikkisellä kammalla (ns. villakoirakampa) tai harjataan suorapiikkisellä harjalla, jonka piikkien päät ovat pyöristetyt.

Harjatyynyn tulee olla riittävän pehmeä. Harjan pehmeyden voi testata vaikkapa omia hiuksia harjaamalla. Mahanalus ja kainalot tulee kammata erityisen huolellisesti, sillä niihin muodostuu helposti takkuja. Harjauksessa käytetään apuna harjausnestettä (kasvattajan suosittelema merkki). Koiraa pestään  n. 1-2 viikon välein tarpeesta riippuen.

Pennun turkki on luonnostaan likaa hylkivä ja liian voimakas pesu voi altistaa likaantumiselle sekä turkin- ja ihon kuivumiselle. Tassu- ja naamakarvoja pestään kuitenkin niiden likaantuessa, ettei lika pääse pinttymään niihin. Laadukkaisiin turkinhoitotuotteisiin kannattaa panostaa. 

Koiran pesuveden tulee olla hieman ihmisen ruumiinlämpöä lämpimämpää. Hyvä pesuapu on oikean kokoinen pesuamme, johon koira mahtuu (n.20-30l). Tähän laitetaan vettä koiran säkäkorkeuden verran. Veteen lisätään shampoo ja sekoitetaan hyvin. Voit sekoittaa ensin shampoon tai hoitoaineen myös pieneen  määrään vettä.
Koira lasketaan rauhallisesti ammeeseen. Turkkia puristellaan veden kanssa joka puolelta, mutta ei hierota. Päätä pestessä on varottava veden menemistä korviin ja silmiin. Pesun ajaksi voi laitaa vaseliinilla sipaistut pumpulipallot korviin. Kun turkki tuntuu kauttaaltaan puhtaalta, koira nostetaan ammeesta ja huuhdellaan suihkulla. Jos koira on hyvin likainen, voit tarvita kaksi shampoo pesua.

Pesun jälkeen ammeeseen lasketaan uusi puhdas vesi ja siihen sekoitetaan hoitoaine. Koiraa valellaan hoitoaine vedellä rauhallisesti kauttaaltaan, varomalla silmiä ja korvia. Hoitoaine kylvyn jälkeen koira huuhdellaan hyvin. Koira otetaan pyyhkeen sisälle ja suurin osa kosteudesta on hyvä "puristella"kevyesti turkista pyyhkeeseen. 

Turkki kuivataan ja kammataan täysin kuivaksi esim. hiustenkuivaajalla tai koirille tarkoitetulla turkinkuivaimella. Mikäli turkkiin jää yhtään kosteutta, se likaantuu ja takkuuntuu helpommin. Kuivaa lopuksi kevyesti korvien sisäpinnat ja puhdista korvat tarvittaessa.
Kuivatessa pentua on hyvä huomioida turvallinen alusta, mikäli pentu ei ole vielä tottunut kuivaimeen. Sylissä tai lattialla liukumattoman alustan päällä on hyvä harjoitella ennen siirtymistä trimmauspöydälle. Kuivauksen jälkeen on helppo pyöristää puhtaat tassukarvat saksilla.

Anturoiden välistä on hyvä poistaa liika karva esim. pienellä trimmerillä tai pyöreäpäisillä tassusaksilla. Pitkiin anturoiden välissä oleviin karvoihin kerääntyy helposti likaa ja kosteutta, joka voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa takkuja, iholle tassutulehduksia sekä hiivatulehduksia. Maltankoiran anturat tulisi olla mustat ja kimmoisat.

Koiran kynnet leikataan noin kahden viikon välein ja pidetään sopivan lyhyinä. Kynnet tulee leikata, vaikka niissä ei olisi mitään leikattavaakaan, jotta pentu tottuu toimenpiteeseen eikä tulisi hankaluuksia vanhempana kynsien leikkuussa.

Kuva Sirkka Alamäki
Kuva Sirkka Alamäki