Maltankoirat ry

Maltankoirat ry on maltankoirien virallinen rotujärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää rodun tuntemusta ja jalostusta Suomessa, sekä valistaa rotua koskevissa asioissa. Tavoitteena on lisäksi omalta osaltaan auttaa pitämään maltankoira terveenä ja rotumääritelmän mukaisena rotuna.

Yhdistyksen jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Maltankoira-lehden, sisältäen rotuun liittyviä uutisia sekä muuta ajankohtaista tietoa. Yhdistys järjestää lisäksi jäsenistölleen erilaisia tapahtumia, joista vuoden kohokohtana on Maltalaisten Kesäpäivät.

Jäseneksi?

Maltankoirat ry:n jäseneksi on helppo liittyä. Voit täyttää liittymislomakkeen täältä.

Kasvattajat voivat halutessaan liittää lisäksi uudet maltankoiran omistajat pentuejäseneksi.

JÄSENMAKSUT

30 € / vuosi - varsinainen jäsen

15 € / vuosi - perhejäsen

15 € / vuosi - pentuejäsen (kasvattaja ilmoittaa ja maksaa ensimmäisen vuoden)

Historia

Maltankoirat ry:n perustaminen lähti liikkeelle muutamien rodunharrastajan aktiivisuudesta ja rakkaudesta maltankoiraan. Perustava kokous järjestettiin 21.9.1974 Pieksämäellä. Kokouksessa oli läsnä 18 henkilöä, jonka yhteydessä päätettiin yksimielisesti perustaa maltankoirien rotua harrastava ja edistävä yhdistys.

Aiemmin 1960 ja 1970-luvuilla Maltankoirat ry toimi silloisen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen alajaostona ja Seurakoirat -lehdessä maltankoirilla oli oma palstansa, jossa julkaistiin muun muassa näyttelyarvosteluja.